Sijaissynnytys
Sateenkaariperheet ajaa sijaissynnytysten sallimista ja sääntelyä Suomessa. Sijaissynnytys mahdollistaa lapsiperheellistymisen muun muassa toistuvia keskenmenoja kokeville, kohduttomana syntyneille, sairauden vuoksi kohtunsa menettäneille, yksin lasta toivoville miehille sekä miespareille.
Ajankohtaista
Tiedote: Laaja kannatus ei-kaupalliselle sijaissynnytykselle – selvä enemmistö puolueista kannattaa
Ei-kaupallisten sijaissynnytysten sallimista Suomessa kannattaa selvä enemmistö puolueista. Sateenkaariperheet ry ja Simpukka ry kysyivät alkuvuodesta 2026 puoluerekisterissä olevilta kantaa ei-kaupallisen sijaissynnytyksen sallimiseen Suomessa.
Yle Uutiset (5.5.2026): Valtaosa puolueista sallisi taas sijaissynnytykset laissa, Ulla Kalmanlehto kertoo, miksi synnytti sisarelleen lapsen
Selvä enemmistö eduskuntapuolueista kannattaa ei-kaupallisen sijaissynnytyksen sallimista Suomessa, käy ilmi tuoreesta kyselystä.
Sijaissynnytysjärjestelyt on turvattava yhdenvertaisella, kotimaisella säätelyllä
Sijaissynnytyksestä on säädettävä kotimaassa. Sijaissynnytyksen nykyisestä täyskiellosta johtuvat epäviralliset ja ulkomaiset järjestelyt aiheuttavat riskejä kaikille osapuolille. Lainsäädännön lisäksi palvelujärjestelmän tuki perheille on olennaisen tärkeä.
Sijaissynnytyslainsäädännön on oltava yhdenvertainen, eikä se saa sisältää rajoituksia, jotka eivät ole lapsen edun kannalta tarpeellisia. Järjestelyitä ei voida rajata esimerkiksi lapsettomuuden syyn tai omien sukusolujen käytön perusteella. Järjestelyiden pitää olla avoimia myös sateenkaariperheille, mukaan lukien miesparit, itselliset miehet ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat, samoin edellytyksin kuin muille.
Asian valmistelu pitää tehdä perusteellisesti ja tarkastellen avoimesti kaikki vaihtoehdot. Sijaissynnytyksen sääntelemisessä tarvitaan useiden näkökulmien yhteensovittamista. Sääntely ei ole yksinkertaista, mutta se on mahdollista. Sääntelemättä jättäminen on huonoin vaihtoehto. Kansainvälis-yksityisoikeudellisen sääntelyn on myös turvattava nykyistä paremmin lapsen oikeuksien toteutuminen kansainvälisissä sijaissynnytysjärjestelyissä. Järjestöt ovat tehneet laajaa yhteistyötä tunnistaakseen säänneltäviä kysymyksiä ja kartoittaakseen mahdollisia ratkaisutapoja.
Tärkeitä asiakirjoja lainsäädännön luomiseksi:
- Sateenkaariperheet ja Simpukka 17.6.2024: Sateenkaarimiesten lapsitoivetta ei saa ohittaa – sijaissynnytyksen laillistamiselle laajaa kannatusta Suomessa
- Sateenkaariperheiden, Lapsettomien yhdistys Simpukan, Monimuotoiset perheet -verkoston ja Kohtuuttomat ry:n laaja taustamuistio lainsäädännön laatimiseksi
- Väestöliiton ja jäsenjärjestöjen laaja lausunto sisältäen konkreettisia esityksiä ratkaisuiksia lainsäätämisessä
- Oikeusministeriön selvitys 2023 ei-kaupallisen sijaissynnytysten järjestelyn sallimisesta Suomessa.
- Lausuntotiivistelmä oikeusministeriön selvityksestä
- Sateenkaariperheet ry:n ja Simpukka ry:n lausunto sijaissynnytysselvityksestä
Lue lisää sijaisynnytyksesta Simpukan tietopankista
Sateenkaariperheet ja Lapsettomien tukiyhdistys Simpukka ovat tehneet tiivistä yhteistyötä sijaissynnytyslainsäädännön luomiseksi Suomeen jo yli kymmenen vuoden ajan. Sijaissynnytystä koskeva tieto on kerätty Simpukan verkkosivuilla olevaan tietopankkiin.