Hedelmöityshoitolain ja -suosituksen kehittämistavoitteet

Päivitetty viimeksi 16.1.2025

Hedelmöityshoitoja säätelevät hedelmöityshoitolaki, STM:n kiireettömän hoidon kriteerit, klinikoiden omat ja yhteiset hoitokäytännöt ja hoitojen resurssointi. Tulevaisuudessa hoitoja määrittelee Palkon valmistelussa oleva hedelmöityshoitosuositus. Kaikkea näitä tulisi kehittää, jotta sateenkaari-ihmiset saisivat yhdenvertaiset mahdollisuudet yrittää toteuttaa lapsitoiveensa

Sateenkaariperheet ry:n kirjausehdotukset tulevaisuuden hallitusohjelmaan:

• Tehdään hedelmöityshoitolain kokonaisuudistus ja varmistetaan hoitojen yhdenvertainen saatavuus eri elämäntilanteissa. Varmistetaan hoidoille riittävät resurssit.
• Sijaissynnytysjärjestelyille luodaan lainsäädäntö ja palvelujärjestelmän tuki, jotka turvaavat kaikkien osapuolten aseman.

Tavoitteet lain, suosituksen ja käytäntöjen uudistamiseen tarkemmin

Sateenkaariperheiden lapsitoiveiden toteutumisen kannalta hedelmöityshoitojen aidosti yhdenvertaisen saatavuuden toteutuminen on erittäin merkittävää. Yhdenvertaisuuden toteutumisen välttämättömänä edellytyksenä on hedelmöityshoitojen resurssien merkittävä kasvattaminen. Laskevan syntyvyyden vallitessa on outoa, että hedelmöityshoitojen resursseja ei ole tähän mennessä korjattu. Nyt resurssien puutteella perustellaan hoitojen rajauksia, jotka eivät ole kestäviä yhdenvertaisuuden näkökulmasta. Hoitojen ulkopuolelle rajautuu kokonaan tai osittain kokonaisia potilasryhmiä. Resurssien lisäksi tarvitaan lukuisia muutoksia hedelmöityshoitolakiin ja hoitosuosituksiin. Osa seuraavista muutoksista vaatii muutoksia lakiin, toiset huomiontia suosituksessa, tai molempia.

• Hedelmöityshoitolain ja -suosituksen uudistustarpeita ovat ainakin:
  • Hoitoja tarjottava kaikille sukupuolesta riippumatta. Hoidoissa ja hoitokäytännöissä huomioitava, että osa ihmisistä on muunsukupuolisia. Tämä huomioidaan esimerkiksi asiakkaiden puhuttelussa.
  • Kumppanuusvanhempia on hoidettava myös julkisissa palveluissa. Kumppanuusvanhempia on voitava hoitaa perheenä(ei tunnettuna luovuttajana), vaikka osapuolet eivät ole rakkaussuhteessa keskenään. Kumppanuusvanhempien hoitamisvelvoitteen on selkeästi koskettava myös julkisia hedelmöityshoitoja, eikä lain ja käytäntöjen tule rohkaista valehtelemaan perhesuhteista hoitoa saadakseen, mihin nykyinen laki ja hoitokäytännöt pakottavat ihmisiä hoitoja saadakseen. Nykyisin henkilö, jonka siittiöillä munasolu on tarkoitus hedelmöittää, tulkitaan kumppanuusvanhemmuustilanteissa usein tunnettuna luovuttajana, mikä esimerkiksi estää ns. tuoresiirron tekemisen, josta aiheutuu tarpeettomaan sukusolujen väliaikaiseen tallettamiseen liittyviä haasteita. Yksityisillä klinikoilla saatetaan hoitaa kumppanuusvanhempia parina/perheenä, mutta tästä huolimatta saatetaan vaatia esimerkiksi lahjasoluneuvontaa ja kallista HIV-pikatestiä.
    • Jos naisparia (kaksi oikeudellista naista) hoidetaan sellaisilla siittiösoluilla, joiden luovuttaja voidaan vahvistaa lapsen vanhemmaksi (vanhemmuuslain 2023 myötä tullut mahdollisuus), hoidot on voitava tehdä myös tässä tapauksessa julkisessa terveydenhuollossa. Nyt julkiset klinikat eivät tee hoitoja tunnetuilla luovuttajilla lainkaan, ellei tunnettu luovuttaja suostu luovuttamaan myös neljälle muulle perheelle. Tämä on kohtuuton vaatimus isäksi vahvistettavalle. Samoin on kohtuutonta, että lainsäätäjä vaatii kyseisessä perhetilanteessa hedelmöittämisen hoitamista virallisissa hedelmöityshoidoissa (vs. ns. koti-inseminaationa), jotta isän vanhemmuus voidaan vahvistaa. Mutta toisaalta yhteiskunta ei tarjoa tällä hetkellä hoitoja kyseisessä tilanteessa.
    • Useamman kuin kahden vanhemman kumppanuusvanhemmuusperheissä hedelmöittäminen on tehtävä klinikalla jo sen takia, että vanhemmuuden vahvistamisen määrittyminen (vahvistetaanko biologinen isä vai toinen äiti) vaatii vanhemmuuslain mukaan virallisia hoitoja. Lainsäätäjä ei voi sitoa vanhemmuuden vahvistamista virallisiin hedelmöityshoitoihin mahdollistamatta hoitoja julkisessa terveydenhuollossa.
  • Kaikille sukupuolivähemmistöihin kuuluville on tarjottava mahdollisuutta tallettaa sukusolujaan myöhempää omaa käyttöä varten, osana julkista terveydenhoitoa.
    • Nykyisin jo laajasti tarjotun siittiöiden tallettamisen lisäksi munasolujen talletuksesta pitää saada samalla tavalla itsestään selvä mahdollisuus, jos henkilö sitä haluaa.
    • Tuoreen kyselytiedon (2024) nojalla transpolit ovat viime vuosienkin aikana kertoneet oma-aloitteisesti sukusolujen tallettamisen mahdollisuudesta vain 60 prosentille potilaista.
    • Sekä talletettuja siittiöitä että munasoluja on itsestään selvästi voitava käyttää sekä omiin että puolison/kumppanuusvanhemman hoitoihin. Ne on voitava myös lahjoittaa muiden käyttöön. Julkisten klinikoiden käytäntö tehdä perheensisäisiä munasolunluovutuksia sukupuolidysforian takia on kirjattava hedelmöityshoitosuositukseen.
    • Alkioiden huomattavasti paremman säilyvyyden takia, munasolujen lisäksi tulisi voida tallettaa myös alkioita mukaan lukien puolison ja lahjasiittiöillä hedelmöitetyt munasolut omaan käyttöön.
  • Hoitojen edellytyksenä ei saa olla muiden suostumus. Lisääntymisterveydellisiä oikeuksia on koskettava täysimääräinen itsemääräämisoikeus. Tämä koskee myös avio- ja avoliitossa eläviä, joita täytyy voida hoitaa myös yksilöinä tilanteissa, joissa ei ole tarkoitus, että molemmat tulisivat toimimaan lapsen tosiasiallisina vanhempina.
  • Itsellisinä hoitoon hakeutuvien rakkaus- ja muiden läheissuhteiden perusteella ei saa evätä hoitoja. Nykykäytäntö perustuu hyvin vanhakantaisiin käsityksiin rakkaus- ja intiimisuhteista. Käytännöstä koituu aivan kohtuuttomia ja kafkamaisia seurauksia. Esimerkiksi löyhän seksisuhteen perusteella voi menettää oikeuden saada hoitoja, ja joutua vuoden kestävään karenssiin, jonka aikana hoitojen yläikäraja saattaa tulla vastaan. Myöskään pariskunnilta ei pitäisi edellyttää yhdessä asumista. Perhe-elämä saa nykyisin monenlaisia muotoja, esimerkiksi erilaiset uusperhetilanteet. Yhdessä asumiseen liittyvissä vaatimuksissa on räikeä ristiriita. Silloin kun harkitaan hoitoja pariskunnalle, täytyy asua yhdessä. Kun harkitaan hoitoja itsellisille, ei riitä että asuu yksin. Kaikenlaiset kevyetkin suhteet katsotaan hoitojen esteeksi.
  • Aiemmat mielenterveysdiagnoosit eivät saa olla hoitojen esteinä varsinkaan silloin, kun ne liittyvät jo ratkaistuihin syrjinnän tai kehodysforian kokemuksiin. Seksuaali- sukupuolivähemmistöt kokevat ennen kaikkea nuoruudessaan korostetun paljon mielenterveyden ongelmia johtuen yhteiskunnallisesta syrjinnästä, kiusaamisesta ja niiden aiheuttamasta vähemmistöstressistä. Aikuisuudessa tällaisten haasteiden omakohtainen ratkaiseminen saattavat olla jopa henkilön vahvuuksia. Sateenkaari-ihmiset pelkäävät tätä asiaa erittäin paljon hedelmöityshoitoihin hakeutuessaan.
  • Oltava mahdollista julkisessa terveydenhuollossa:
    • Oman luovuttajan käyttäminen (ilman, että luovuttajan pitää luovuttaa solujaan myös muille perheille) – tärkeää monenlaisissa sateenkaariperhetilanteissa
    • Tuoresiirtojen tekeminen hoidettavan suostumuksella, jos se on perheen toiveiden mukaista, ennen kaikkea kumppanuusvanhemmuustilanteissa tai tunnetun luovuttajan kanssa
    • Toisen puolison hedelmöitetyn munasolun istuttaminen toisen puolison kohtuun (RIVF-hoito). Lain epäselvyyden takia tilanne on joskus tullut väärintunnistetuksi sijaissynnytysjärjestelynä. Hoitoja tehtävä tietyissä tilanteissa myös julkisessa terveydenhuollossa esimerkiksi silloin, kun toisella puolisolla ei munasoluja tai kohtua, tai puolisolla kehodysforiaa. Dysforian kokemus ei rajaudu pelkästään trans/muunsukupuolisen diagnoosin saaneisiin. Usein naisparina elävän osapuolellakin voi olla vahvaa dysforiaa. Perheensisäiseen munasolun lahjoittamiseen perustuvien RIVF-hoitojen pitäisikin olla saatavalla laajemmin ”psyykkiset syiden” perusteella. Osa yksityisklinikoista tekee RIVF-hoitoja, osa ei.
    • Sukusoluja pitäisi voida siirtää yksityisiltä klinikoilta julkisille silloin, kun se takaisi täyssisarusten syntymisen jo olemassa olevalle lapselle
    • Julkisessa terveydenhuollossa tehtävien hoitokertojen lukumäärä tulee olla synnyttäjäkohtainen, eikä perhekohtainen. Jos perheessä on kaksi tai useampia potentiaalisia synnyttäjiä, toisen synnyttäjän hoitamisen onnistumistodennäköisyys on keskimäärin erittäin suuri, vaikka jonkun muun synnyttäjän hoitokerrat olisi jo käytetty perheessä. Kiireettömän hoitojen kriteerien mukaan hoitopäätökset pitäisi tehdä nimenomaan hoitojen onnistumistodennäköisyyden perusteella, eikä sattumanvaraisten rajoitusten perusteella. Tässä viittaamme eduskunnan oikeusasiamiehen lausuntoon 27.12.2024.
  • Sijaissynnytysjärjestelyille luotava lainsäädäntö ja palvelujärjestelmän tuki, jotka turvaavat kaikkien osapuolten aseman.
    • Järjestöjen periaatteet eettisesti kestävään, suomalaiseen sijaissynnytyssääntelyyn
      • Sijaissynnytys on säädeltävä kotimaassa, täyskielto ei toimi.
      • Palvelujärjestelmän tuki perheille on olennaisen tärkeää.
      • Sijaissynnytyslainsäädännön on suojeltava sekä syntyvän lapsen, synnyttäjän että aiottujen vanhempien etua ja hyvinvointia.
      • Sijaissynnytyslainsäädännön on oltava yhdenvertainen. Järjestelyitä ei voida rajata esimerkiksi lapsettomuuden syyn tai omien sukusolujen käytön perusteella.
      • Asian valmistelu pitää tehdä perusteellisesti ja tarkastellen avoimesti kaikki vaihtoehdot.
    • Järjestöjen tekemä taustapaperi avaa kattavasti, mitä pitää huomioida, kun sijaissynnytystä aletaan säätelemään Suomessa: https://sateenkaariperheet.fi/wp-content/uploads/2021/02/Sijaissynnytys-jarjestojen-taustamuistio.pdf
    • Katso myös Väestöliiton jäsenjärjestöineen luoma lausunto, joka puoltaa hoitojen säätelemistä: https://www.vaestoliitto.fi/ajankohtaista/lausunto-sijaissynnytyksista/
    • Oikeusministeriö julkaisi selvityksen ei-kaupallisen sijaissynnytyksen sallimisesta keväällä 2023. Lausuntopalautteen perusteella puolet lausunnon antajista kannatti sijaissynnytyksen sääntelyä, ja vain kaksi vastusti sääntelyä. Muut eivät ottaneet suoraan kantaa.