Kumppanuusperhettä kutsutaan myös apilaperheeksi tai ystäväperheeksi, jossa vanhemmuus muodostuu kumppanuuden ja yhteisen sopimisen kautta, ilman vanhempien välistä rakkaussuhdetta. Vaikka kumppanuusperheet yleistyvät koko ajan, laki ja palvelut eivät vielä huomioi riittävästi perheitä, joissa vanhempia on useampi kuin kaksi. Lue lisää vaikuttamistyöstämme useamman kuin kahden vanhemman perheiden eteen. Omaa vanhemmuuskumppania pystyy etsimään kumppanuusvanhemmaksi.fi -sivuston Vanhemmuuskumppanin hakupalvelusta.
Kahden vanhemman sateenkaariydinperhe
Sateenkaariperheetkin ovat yleisimmin ydinperheitä, joissa lapsella ei ole muita vanhempia. Ydinperheen molemmat vanhemmat ovat yleensä lapsen oikeudellisia vanhempia ja huoltajia. Miesparien ydinperheet ovat edelleen harvinaisia, koska perheen perustamisen tiellä on monia lainsäädännöllisiä esteitä poistettavaksi. Monet parit jäävät yksityisen puolen hedelmöityshoidoissa ilman Kela-korvausta.
Sateenkaareva sijaisperhe tai tukiperhe
Sateenkaareva sijais- tai tukiperhe on sitoutunut tarjoamaan lapselle turvallisen ja rakastavan kodin. Sateenkaariperheet ry on kouluttanut perhehoidossa työskenteleviä ammattilaisia Väriä perhehoitoon -hankkeessa 2018-2020, jossa edistettiin sateenkaari-ihmisten mahdollisuuksia ryhtyä sijaisvanhemmiksi.
Adoptioperhe
Adoptioperhe ansaitsee riittävästi tietoa ja tukea adoptioprosessin aikana, sitä ennen ja sen jälkeen. Suomessa adoptio tuli sateenkaariperheille mahdolliseksi tasa-arvoisen avioliittolain myötä. Tähän asti adoptioita on toteutunut vain muutamia. Kansainvälisen adoption sateenkaari-ihmisille mahdollistavat tällä hetkellä vain Kolumbia ja Etelä-Afrikka. Tilanne voi muuttua Thaimaassa 2025 voimaan astuvan tasa-arvioisen avioliittolain myötä. Lue lisää adoptioperheet.fi.
Sateenkaariuusperhe
Sateenkaariuusperhe on yhtä lailla moninainen ja monenkirjava joukko kuin uus- ja sateenkaariperheet yleensä. Sateenkaariuusperheessä joko lapsen alkuperäisessä perheessä tai jossakin uusista perhekuvioista yksi tai useampi vanhemmista kuuluu seksuaali- ja/tai sukupuolivähemmistöön. Sateenkaariperheet ja Sateenkaari-ihmisten perhesuhdekeskus tarjoaa tukea ja neuvontaa uusperheille.
Sijaissynnytysperhe
Sijaissynnytys ansaitsee tulla nähdyksi perheellistymisen muotona muiden joukossa, ja siihen on tarjottava riittävästi tukea, neuvontaa sekä yhdenvertainen sijaissynnytyslainsäädäntö. Sateenkaariperheet yhteystyökumppaneineen ajaa sijaissynnytyslakia, jossa turvataan syntyvän lapsen, synnyttäjän sekä aiottujen vanhempien etu ja hyvinvointi. Sijaissynnytys on osalle lapsettomista ainoa vaihtoehto saada lapsi. Ajankohtaista tietoa mm. yhteistyökumppanimme Simpukka ry:n sijaissynnytystietopankissa.
Lapsiperheellistymisen onni ei tule aina annettuna
Tahaton lapsettomuus koskettaa joka viidettä Suomessa, myös monia sateenkaari-ihmisiä. Osalla lapsettomuus tarkoittaa pitkiä hedelmöityshoitoja, rahanmenoa ja epävarmuutta. Osa ei uskalla tai yksinkertaisesti voi toteuttaa perhehaavettaan puutteellisen lainsäädännön tai kielteisen asenneilmapiirin vuoksi. Sateenkaari-ihmisten lapsettomuuden kokemukset tulee ottaa vakavasti. On monia keinoja puuttua lapsiperheellistymisen tiellä seisoviin esteisiin ja epäkohtiin, jos poliittista tahtoa löytyisi. Tukea tahattomaan lapsettomuuteen tarjoaa Simpukka ry.
Vaikuta liittymällä jäseneksi tai lahjoita toimintamme hyväksi
Tule mukaan sateenkaariperheiden moninaiseen yhteisöön ja liity yhdistyksemme jäseneksi täältä. Jäsenalennusten lisäksi saat järkkymätöntä edunvalvontaa ja mahdollistat olemassaolomme aikana, jossa järjestöjen rahoitusta leikataan suurella kädellä. Tule siis vaikuttamaan kanssamme ja puolustamaan ihan kaikkien sateenkaariperheiden oikeuksia!
Mikä Sateenkaariperhepäivä?
Sateenkaariperhepäivää (International Family Equality Day, IFED) on juhlittu vuodesta 2012 alkaen pitkin maailmaa toukokuun ensimmäisenä sunnuntaina. Tänä vuonna päivä osuu sunnuntaille 4.5.2025. Päivän tarkoituksena on voimaannuttaa sateenkaariperheitä, tuoda perheitä yhteen ja tehdä sateenkaariperheiden monimuotoisuutta näkyväksi sekä kirvoittaa keskustelua siitä, mitä sateenkaariperheiden aseman parantamiseksi pitää vielä tehdä. Tutustu sateenkaariperhepäivän tapahtumiin ympäri Suomen täältä ja tilaa uutiskirjeemme.