Lapsenhuoltolaki antaa uusia mahdollisuuksia ennen kaikkea apilaperheille

Tsekkaa uuden lain mahdollisuuksia avaava esimerkkitarina alta!

Lapsen huoltolain uudistus tulee voimaan 1.12.2019. Nyt on mahdollista sopia oheishuoltajuudesta tosiasialliselle (sosiaaliselle) vanhemmalle ilman tarvetta hakea huoltajuutta tuomioistuimelta. Samoin voidaan sopia tiedonsaantioikeudesta, huoltajien tehtävänjaosta ja lapsen asumisesta, vaikka oheishuoltajansa luona. Tärkein uudistus on kuitenkin lapsen oikeus tavata tosiasiallista vanhempaansa, minkä tuomioistuin voi vahvistaa hakemuksesta. Tapaamisoikeutta voi hakea lapselle, vaikka lapsi ja tosiasiallinen vanhempi olisivat muuttaneet erilleen jo ennen lain voimaantuloa.

Olemme keränneet ohjeet verkkosivuillemme >>

Uudistukset parantavat merkittävästi apilaperheessä elävän lapsen oikeusturvaa. Tosin oikeusturvan täysi toteutuminen vaatii, että lapsen kaikki vanhemmat voidaan vahvistaa oikeudellisiksi vanhemmiksi. Tämä tulee toteuttaa osana vanhemmuuslain säätämistä>>

Esimerkkitarina apilaperheen uusista mahdollisuuksista

  • Miespari (Janne&Kasper) ja naispari (Anna&Jemina) päättävät saada yhteisen lapsen
    •Anna synnyttää lapsen ja Kasper tunnustaa isyyden, joten heistä tulee oikeudelliset vanhemmat
    • Kaikki neljä tapaavat lastenvalvojaa lapsen syntymän jälkeen ja tekevät seuraavan sisältöisen sopimuksen, jonka lastenvalvoja vahvistaa.
    • Sovitaan, että lapsi vuoroasuu kahdessa kodissa, molempien oikeudellisten vanhempiensa ja heidän puolisoidensa luona vuorotellen.
    • Sovitaan, että lapsi on kirjoilla äitiensä kotona.
    • Sovitaan, että molemmat vanhemmat toimivat lapsen huoltajina.
    • Tämän lisäksi sovitaan, että oikeudellisten vanhempien ohella lapsen huoltajana toimii Janne.
    • Sovitaan, että Anna saa päättää yksin lapsen uskontokunnasta, muuten huoltajat päättävät lapsen asioista yhdessä (=tehtävänjakosopimus)
    • Sovitaan, että Jeminalla (joka ei ole huoltaja) on tiedonsaantioikeus lapsen asioista, mikä takaa hänelle samat oikeudet saada lasta koskevia tietoja kuin huoltajalla.
    • Jossain vaiheessa Kasper muuttaa pariksi vuodeksi töihin ulkomaille. Siksi ajaksi sovitaan lastenvalvojan vahvistamalla sopimuksella, että lapsi vuoroasuu oikeudellisen äitinsä Annan ja oheishuoltajansa Jannen kodeissa.
    • Anna ja Jemina päättävät erota. Jemina muuttaa pois perheen yhteisestä kodista. Jemina on toiminut lapsen tosiasiallisena vanhempana koko lapsen elämän ajan. Lapsi on vuoroasunut Jeminan ja Annan yhteisessä kodissa. Jemina on osallistunut hoivaan täysimittaisesti, ja lapsen ja Jeminan välillä voidaan katsoa olevan erityisen läheinen vakiintunut suhde, joka vertautuu lapsen ja vanhemman suhteeseen.
    • Anna hakee tuomioistuimelta tapaamisoikeuden vahvistamista. Yllä olevilla perusteilla tuomioistuin myöntää lapselle oikeuden tavata Jeminaa joka toinen viikonloppu ja koululomien aikana.