Leiritoiminta

Leirejä, viikonlopputoimintaa ja tapahtumia perheille sekä aikuisille

Valtakunnallinen vertaistoiminta pitää sisällään leirejä niin perheille kuin perheiden aikuisille.

Suurin vuosittainen valtakunnallinen tapahtumamme on kaikille sateenkaareville perheille järjestettävä perheleiri, joka onkin monessa perheessä yksi kesän odotetuimmista kohokohdista. Perheleirejä voidaan järjestää ajoittain myös muina ajankohtina, kuten eräänä vuonna ruskaleiri Inarissa. Kaikenlaisille sateenkaariperheille suunnattujen perheleirien lisäksi on järjestetty leirejä esimerkiksi koululaisperheille, uusperheille ja yhden vanhemman perheille. Perheleirien suunnittelusta ja järjestelyistä vastaa vertaistoiminnan koordinaattori. Perheleireistä tarkemmin tietoa alempana tällä sivulla.

Työntekijävetoisten perheleirien lisäksi leirimuotoista toimintaa järjestää myös joukko vapaaehtoisiamme. Vertaistoimintaa on vuosien varrella toteutettu erilaisten perheleirien, koululaisleirien ja aikuisten oman viikonlopputoiminnan muodossa. Paikallistiimit järjestävät omia alueellisia perheleirejä, joista osa on valtakunnallisia eli niihin voi osallistua asuinpaikkakunnasta riippumatta. Aikuisten toiminnallisia ja vertaistuellisia sekä vapaaviikonloppuja on järjestetty ympäri Suomen ja niissä vanhemmat saavat nauttia viikonloppuvapaasta ilman lapsia hyvän ruoan, tekemisen ja vertaisseuran parissa. Osa valtakunnallista toimintaamme on myös transmaskuliinien isäviikonloput, yhden vanhemman perheiden aikuisten viikonloput tai aikuisten vaellukset upeissa maisemissa. Sateenkaari-ihmisten perhesuhdekeskus puolestaan järjestää suosittuja rakkaussuhdekursseja aikuisille.

Leirit, joille on ilmoittautuminen auki:

Ei ilmoittautumisia avoinna tällä hetkellä

Leireihin ja muuhun valtakunnalliseen toimintaan liittyvissä kysymyksissä ota yhteyttä leirit@sateenkaariperheet.fi!

Tulossa olevat leirit vuonna 2024:

  • Aikuisten vertaistuellinen vapaaviikonloppu Sappeella Pirkanmaalla pe 2.-4.2.2024 – järjestää Tampereen paikallistiimi (ilmoittautuminen on päättynyt / peruutuspaikkoja voi tiedustella tampere.ilmot@sateenkaariperheet.fi)
  • Yhden vanhemman sateenkaariperheleiri 21.-26.7.2024 Sport & Spa Hotel Vesileppis Leppävirralla yhteistyössä Pienperheyhdistys ry:n kanssa (järjestää Hyvinvointilomat ry / ilmoittautuminen avautuu alkuvuodesta)
  • Aikuisten vertaistuellinen vaellus 
  • Aikuisten vertaistuellinen viikonloppuretki
  • Uusperheiden aikuisten vertaistuellinen viikonloppu (järjestää Turun paikallistiimi 
  • Turun seudun perheleiri (järjestää Turun paikallistiimi) 
  • Oulun seudun perheleiri (järjestää Oulun paikallistiimi) 
  • Aikuisten vertaistuellinen vapaaviikonloppu Pirkanmaalla (järjestää Tampereen paikallistiimi) 
  • Perheleiri kesällä Pirkanmaalla (järjestää Tampereen paikallistiimi) 
  • Aikuisten vertaistuellinen vapaaviikonloppu Lapissa (järjestää Rovaniemen paikallistiimi) 
  • Pääkaupunkiseudun risteily-perheleiri (järjestää Helsingin paikallistiimi)
  • Teinien vanhempien vertaisviikonloppu pääkaupunkiseudulla (järjestää Helsingin paikallistiimi)
  • Isäleiri pääkaupunkiseudulla (järjestää Helsingin paikallistiimi) 
  • Myöhäisheränneiden vertaistuellinen viikonloppu (järjestää Helsingin paikallistiimi) 

Menneet leirit vuonna 2023:

  • Aikuisten toiminnallinen vertaisviikonloppu Keuruulla pe 17. – su 19.11.2023
  • Teinien vanhempien vertaisviikonloppu syksyllä pääkaupunkiseutu (peruttu)
  • Perheleiri 12.-16.7.2023 Kouvola  (peruttu)
  • Tampereen perheleiri 11.-13.8.2023 Pyysalo 
  • Transmaskuliinien isien vertaisviikonloppu 26.-28.5.2023 Helsingin Vartiosaaressa
  • Lapin ja Oulun alueen aikuisten vertaisviikonloppu 10.-12.2.2023 Iso-Syöte 
  • Aikuisten toiminnallinen vertaisviikonloppu 17.-19.2.2023 Syöte
  • Aikuisten vertaistuellinen hiihtovaellus 9.-11.3.2023 Syöte 

Perheleiri

Järjestämme vuosittain yhden valtakunnallisen yhdistyksen perheleirin. Joka kesä kokoonnumme suositulla perheleirillä, jonne kaikki sateenkaariperheet, perhemuodosta riippumatta, ovat tervetulleita. Toisinaan järjestämme myös talvileirin, koululaisperheleirin tai tietyille perhetyypeille suunnattuja leirejä.

Perheleireille ovat tervetulleita niin uudet kuin vanhatkin sateenkaariperheet ympäri Suomen. Perheleirit ovat kohtaamispaikkoja, joissa erilaisilla perheillä on mahdollisuus tutustua toisiinsa. Leiripaikkoja ja niiden sijainteja vaihdellaan vuosittain. Tällä tavoin pyritään varmistamaan perheille mahdollisimman tasavertainen asema leirimatkojen pituuden suhteen. Näin leiri ei ole aina samoille perheille kaukana ja samoille kotinurkilla. Eteläisimmillään leiri on ollut Virossa ja pohjoisimmillaan Inarissa. Ja onhan sitä mukava nähdä erilaisia leiripaikkoja. Hyviksi koettuihin leiripaikkoihin palataan aikanaan.

Perheleirien suunnittelusta ja järjestelyistä vastaa ja leirijohtajana toimii vertaistoiminnan koordinaattori. Ohjelmasta ja toteutuksesta vastaa lisäksi vapaaehtoisista (usein leiriläisistä) koostuva leiritiimi ja lastenohjaajat. Leiritiimiin ja lastenohjaajaksi voi hakea erikseen sähköpostitse leirit@sateenkaariperheet.fi jo hyvissä ajoissa etukäteen tai leirille osallistuvat leirille ilmoittautumisen yhteydessä.

Ilmoittautuminen ja järjestelyt

Kesäleirien ilmoittautuminen alkaa perinteisesti huhtikuussa uutiskirjeen ilmestymisen yhteydessä. Yhdistyksen jäsenillä on jäsenetuna vuorokauden etumatka ilmoittautua. Perheet valitaan leireille pääasiallisesti ilmoittautumisjärjestyksessä.  Lisäksi esimerkiksi jonopaikoilta valintaan voi vaikuttaa mm. majoitusjärjestelyt, sillä perheet sijoitetaan majoituksiin hyvin erilaisin perustein perheiden tarpeiden pohjalta.

Leirijärjestelyissä ja ohjelmassa otetaan perheiden sosiaaliset, terveydelliset tai muut erityistarpeet mielellään huomioon aina mahdollisuuksien mukaan. Perheleireillä huomioidaan siis erityisesti esimerkiksi yhden vanhemman perheiden, eri kieli- ja kulttuuritaustoista olevien perheiden, sukupuoleltaan moninaisten tai vammaisten tarpeet. Erilaisista tarpeista ja toiveista on hyvä kertoa jo ilmoittautumisen yhteydessä.

Majoitus ja ruokailut

Perheleireillä on täysihoito eli leiriin sisältyy majoitus ja ruokailut (aamiainen, lounas, päivällinen, iltapala). Pääsääntöisesti perheen majoitetaan oman perheen kesken. Joissakin leiripaikoissa on myös mahdollisuus telttayöpymiseen. Lemmikkieläimiä ei valitettavasti voi tuoda mukaan leirille ellei siitä erikseen ilmoiteta ilmoittautumislomakkeen yhteydessä.

Ohjelma

Leireillä on aina koko perheelle suunniteltua ohjelmaa sekä suurimmalla osalla leireistä myös ohjelmaa pelkästään aikuisille ja lapsille omien ikätoverien kanssa. Koko perheen ja aikuisten ohjelmasta vastaa ammattiohjaajat tai leiritiimin vapaaehtoiset ohjaajat, kun puolestaan koululaisten ja alle kouluikäisten lasten ohjelmasta ja leikittämisestä vastaa vapaaehtoisten lastenohjaajien tiimi. Lastenohjaajista monet ovat leirille osallistuvien sateenkaariperheiden lähipiiristä (perheen nuoria, isovanhempia, muita sukulaisia, ystäviä, kummeja…), Setan paikallisten jäsenjärjestöjen nuorten ryhmistä tai sosiaali-ja terveysalan opiskelijoita/ammattilaisia.

Leirien aikuisten ohjelmassa on yleensä jokin teema, joka koskettaa kaikkia leiriläisiä perhemuodosta riippumatta. Monella leirillä on myös pienemmille ryhmille suunnattuja tuokioita, kuten apilaperheelliset, sosiaaliset vanhemmat, eronneet, itselliset vanhemmat, uusperheelliset ja sukupuoleltaan moninaiset vanhemmat. Leirillä kaikki ohjelma on vapaaehtoista, eli jokainen leiriläinen päättää itse mihin osallistuu. Leirin tärkeimmäksi anniksi koetaan usein uusiin ihmisiin tutustuminen, leirituttujen tapaaminen, tunne kuulumisesta ryhmään, vertaistuen saaminen, lasten leiririemu ja leppoisa aika perheiden kesken. Moni kokee tärkeäksi myös aikuisten ikiomat hetket ja sen että lapset näkevät konkreettisesti ison joukon monimuotoisia perheitä. Leireillä voi myös kokeilla ja kokea uusia asioita tai vain nauttia luonnon keskellä olemisesta ja valmiista pöydän antimista.

Koko perheen ohjelma sisältää usein jonkinlaisia kädentöitä, musiikkituokioita, erilaisia yhteisleikkejä, uimista, aikuisten ja lasten välisiä joukkuepelejä, ja lisäksi voi olla seikkailuratoja, leirisuunnistusta, leiriolympialaiset, aarteen etsintää, luontopolkuja, retkiä, ympäristötaidetta jne. Leiriläisiltä kerätään aina leirin jälkeen palautetta, jota käytetään hyväksi seuraavia leirejä suunnitellessa. Leiriläisten on mahdollisuus vaikuttaa leirin sisältöön etukäteen.

Lastenhoito

Lasten omaa ohjelmaa tai lastenhoito on järjestetty leiriohjelman mukaisesti silloin, kun aikuisilla on omaa ohjelmaa. Muina aikoina perheleireillä vanhemmat huolehtivat ja vastaavat omista lapsistaan. Lastenhoitoon tai ohjelmaan ilmoittaudutaan leirin aikana aina erillisen ohjeistuksen mukaisesti. Vapaaehtoiset ohjaajat eivät ole lastenhoitajia, vaan he vastaavat leiripäivien ohjelmasta ja lastenohjaajat lastenhoidosta leiriohjelman mukaisesti. Useimmilla leireillä lastenohjaajat toimivat myös univahteina eli vahtivat nukkuvia lapsia muutaman tunnin illalla, jolloin vanhemmille on ohjattua toimintaa tai mahdollisuus saunoa ja viettää muuten vapaailtaa.