Suhdetuokio Joensuussa: Toiveet ja unelmat

Ihmisillä on erilaisia toiveita elämässä ja suhteissa. Odotukset voivat olla suuria unelmia tai pieniä arkisia toiveita, jotka tiedostaen tai tiedostamatta vaikuttavat siihen, kuinka tyytyväisiä olemme suhteessa. Unelmat on hyvä saada näkyväksi itselle ja tärkeän suhteen toiselle osapuolelle/-puolille. Kun ymmärtää omia unelmiaan sekä kuulee tärkeän ihmisen toiveita ja unelmia, on mahdollisuus olla onnellisempi suhteessaan.

Suhdetuokion tämänkertaisena teemana on tärkeän ihmissuhteen toiveet ja unelmat. 2,5h mittaisen tuokion tavoitteena on vahvistaa suhdetaitoja ja tärkeää ihmissuhdetta. Tervetuloa antamaan hetki aikaa vain toisillenne!

Tuokio koostuu ohjaajan alustuksesta ja harjoituksista, joita tehdään itsekseen pohtien ja oman tärkeän ihmisen kanssa keskustellen. Suhteen asioista ei keskustella yhteisesti muiden osallistujien kanssa.

Tuokio on suunnattu kaikille täysi-ikäisille sateenkaari-ihmisille (sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluville) ja heidän ystävilleen, kumppaneilleen, kämppiksilleen, vanhemmuuskumppaneilleen ja muille tärkeille ihmisilleen. Tuokioon osallistutaan yhdessä 1-2 tärkeän/tärkeiden ihmis(t)en kanssa, jonka/joiden kanssa haluaa hoitaa ja rakentaa yhteistä suhdetta.

Työskentelyä ja yhdessäoloa ohjaavat turvallisemman tilan periaatteet (ks. alla). Tuokio on maksuton.

Lämpimästi tervetuloa mukaan Pohjois-Karjala Priden yhteydessä järjestettävään suhdetuokioon!

Aika: Sunnuntai 18.5 klo 12.15-14.45

Paikka: Pohjois-Karjalan Setan toimitilat, osoite: Torikatu 9A, 2. krs, Joensuu.

Esteettömyys:  Tilojen esteettömyystiedot Pohjois-Karjalan Setan verkkosivuilla. Lyhyesti: Tiloihin on pääsy liikkumisen apuvälineillä. Ulko-oven ramppi asetetaan paikoilleen ennen ryhmien alkua tarvittaessa. Ilmoita rampin tarpeesta etukäteen esimerkiksi ilmoittautumislomakkeessa. Tiloista löytyy kaksi sukupulineutraalia wc:tä. Toinen on inva-wc, mutta se ei ole esteetön. Työntekijä selvittää mielellään lisätietoja esteettömyydestä. Laita viestiä alta löytyvään sähköpostiosoitteeseen Sanna Metsäpuulle.

Järjestäjä: Sateenkaari-ihmisten perhesuhdekeskus yhteistyössä Pohjois-Karjalan Setan kanssa

Ohjaaja: Tuokion ohjaa perhe- ja paripsykoterapeutti Terhi Väisänen (työskennellyt aiemmin Sateenkaari-ihmisten perhesuhdekeskuksessa vuosien ajan)

Ilmoittautuminen: Ilmoittautumiset otetaan vastaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Tuokioon mahtuu rajoitetusti osallistujia, joten ilmoittaudu mukaan pikimmiten sähköisellä ilmoittautumislomakkeella alta löytyvän painikkeen kautta. Ilmoita mukaan itsesi sekä henkilö/t, jonka kanssa tulet yhdessä. Ilmoittautuminen sulkeutuu 12.6.

Lisätietoja: Lisätietoja antaa Sateenkaari-ihmisten perhesuhdekeskuksen työntekijä Sanna Metsäpuu info@perhesuhdekeskus.fi

Tapahtumissamme noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita ja päihteettömyyttä.

Ilmoittaudu

Jaa somessa:

Muita tapahtumia