Suhdetuokio Helsingissä: Ristiriidat suhteissa

Ristiriidat ovat osa elämää. Erilaiset ihmiset eivät voi tahtoa samaa asiaa, samalla tavalla ja samaan aikaan. Siitä syntyy ristiriitoja.​ Taito käsitellä hankalia tilanteita ja erimielisyyksiä rakentavasti on yksi tärkeä suhdetaito.​ Ja ristiriitojen käsittelytaitoja voi onneksi harjoitella missä vaiheessa elämää vain!

Tervetuloa suhdetuokioon, jossa te pääsette yhdessä tärkeän ihmisesi kanssa tutkimaan omia tapojanne kohdata ja käsitellä ristiriitoja sekä kertomaan oivalluksistanne toisillenne. Ristiriitojen käsittelemistä ja merkitystä itselle, toiselle ja suhteelle on usein helpompaa pohtia hyvässä hengessä neutraalilla maaperällä ja sellaisena hetkenä, kun kaikki on hyvin. Syksyn ensimmäisessä suhdetuokiossa sivutaan ristiriitojen käsittelytaitoja – tässä tuokiossa niihin syvennytään. (Tämä tuokio on järjestetty Helsingissä edellisen kerran keväällä 2023.)

Tuokio koostuu ohjaajien alustuksesta sekä tehtävistä, joita tehdään itsekseen pohtien ja oman tärkeän ihmisen kanssa keskustellen. Suhteen asioista ei keskustella yhteisesti muiden osallistujien kanssa.

Tuokio on suunnattu kaikille täysi-ikäisille sateenkaari-ihmisille (sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluville) ja heidän ystävilleen, kumppaneilleen, kämppiksilleen, vanhemmuuskumppaneilleen ja muille tärkeille ihmisilleen. Tuokioon osallistutaan yhdessä 1-2 tärkeän/tärkeiden ihmis(t)en kanssa, jonka/joiden kanssa haluaa hoitaa ja rakentaa yhteistä suhdetta.

Työskentelyä ja yhdessäoloa ohjaavat turvallisemman tilan periaatteet (ks. alla). Tuokion keskivaiheilla on tauko, jolloin on tarjolla pientä purtavaa. Tuokio on maksuton.

VINKKI: Syksyllä 2024 Helsingissä järjestetään ainakin kaksi suhdetuokiota eri teemoilla. Osallistumalla molempiin/kaikkiin voitte koota itsellenne suhdekurssin!

Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Aika: Lauantai 26.10.2024 klo 13.00-16.00

Paikka: Sateenkaari-ihmisten perhesuhdekeskuksen ja Sateenkaariperheet ry:n yhteiset tilat osoitteessa: Haapaniemenkatu 7-9C, 2. krs, Merihaka
00530 Helsinki. Saapumisohjeet verkkosivuillamme.

Esteettömyys: Tiloihimme on esteetön pääsy liikkumisen apuvälineillä ja tiloissamme on esteetön wc. Tarkat esteettömyystiedot löytyvät verkkosivuiltamme. Kysy lisätietoja esteettömyydestä Sanna Metsäpuulta (yht.tiedot alla).

Järjestäjä: Sateenkaari-ihmisten perhesuhdekeskus

Ohjaajat: Tuokiota ohjaa Sateenkaari-ihmisten perhesuhdekeskuksen kouluttama vapaaehtoisohjaaja Tuuli

Ilmoittautuminen: Tuokioon mahtuu rajattu määrä osallistujia. Ilmoittaudu alta löytyvän painikkeen kautta. Ilmoita samalla lomakkeella itsesi sekä läheisesi, jonka/joiden kanssa osallistut.

Lisätietoja: Lisätietoja antaa Sateenkaari-ihmisten perhesuhdekeskuksen työntekijä Sanna Metsäpuu info@perhesuhdekeskus.fi.

Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Tapahtumassa noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita.

Ilmoittaudu

Jaa somessa:

Muita tapahtumia alueelta