Kumppanuusvanhemmuusperheiden leiri

Tervetuloa kumppanuusvanhemmusperheiden omalle leirille Hauhon lomakeskukseen, Hämeenlinnan kupeeseen. Perheleirillä tutustutaan toisiin kumppanuusvanhemmuusperheisiin ja järjestetään toimintaa vanhemmille ja lapsille sekä yhdessä että erikseen. Leirin ohjelma pyritään rakentamaan niin, että vertaistuellisuus toteutuu mahdollisimman hyvin: leirillä on sekä ohjattuja keskusteluja että väljää aikaa jutella vapaasti toisten leiriläisten kanssa.

Leiri on kolmen yön pituinen, to – su, 31.7. – 3.8.2025.

Leirin ilmoittautuminen aukeaa 5.5.2025.

Ennen ilmoittautumisen aukeamista tätä kuvausta saatetaan vielä päivittää. Tässä kuitenkin jo jonkin verran tietoa leiristä.

Leirille mahtuu noin 45 osallistujaa ja alustava arvio leirin hinnoista on: aikuiset 260 euroa, lapset 60 euroa, alle 1-vuotiaat ilmaiseksi. Hinta sisältää majoittumisen leirikeskuksessa ja valmiit ruuat.

Leirille voi tulla myös käymään päiväosallistujana, alustava hinta 22€/henkilö, alle 1-vuotiaat ilmaiseksi (sis. lounaan, välipalan ja päivällisen).

Hauhon lomakeskus sijaitsee Akkijärven vieressä ja sen päärakennukselta avautuu näkymä järvelle ja luonnon vihreyteen. Lomakeskukseen kuuluu myös sauna ja hiekkapohjainen uimaranta. Lomakeskukselle voi saapua joko omalla autolla tai yhteisellä taksi- tai bussikyydillä Hämeenlinnan rautatieasemalta. Leirin ajan leirikeskus on varattu vain meille.

Majoitus tapahtuu majoitustaloissa. Majoitustaloja on yhteensä neljä ja jokaisesta talosta löytyy viisi 4hh sekä yksi 1hh. Huoneet ovat kiinteästi keskushuoneen ympärillä ja tilat soveltuvat erinomaisesti lapsiryhmille sekä perheille. Jokaisesta talosta löytyy jääkaappi ja pieni tiskinurkkaus, suihku, wc:t sekä leikkihuone esimerkiksi askartelutuokioita varten. Huoneet jaetaan tarpeiden ja toiveiden mukaan järkevästi, esimerkiksi yksi 3 hengen perhe voi saada käyttöönsä kaksi huonetta.

Kaikki leiriläiset saavat myös itse tuottaa ohjelmaa lapsille, aikuisille tai perheille. Ilmoittautumista ennen voitkin jo miettiä, mitä ohjelmaa haluaisit järjestää. Se voi olla esimerkiksi jalkapallopeli, joogahetki, aarteen etsintä tai askartelua lapsille, musiikkihetki taaperoille, tai aikuisten keskustelu jostain kumppanuusvanhemmuuteen liittyvästä aiheesta. Voit myös ehdottaa keskustelun aiheita, vaikka et haluaisikaan itse vetää keskustelua. Monitoimitila Huvaria voi käyttää keskusteluihin, oleskeluun tai vaikka diskon järjestämiseen, ja liikuntahalli Sälärissä voi pelailla erilaisia sisäpelejä tai -leikkejä.

Leirin järjestävät vapaaehtoiset. Leirille kutsutaan yhtenä päivänä Sateenkaariperheet ry:n erityisasiantuntija. Muutoin kaikki ohjelma on meidän leiriläisten järjestämää.

Leirillä noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita ja päihteettömyyttä.

Tapahtumissamme noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita ja päihteettömyyttä.

Jaa somessa:

Muita tapahtumia