Hallituksen vanhemmuuslakiluonnoksesta annetun lausuntopalautteen mukaan useamman kuin kahden oikeudellisen vanhemmuuden selvittämistä esittävät esimerkiksi lapsiasiavaltuutettu, Suomen Unicef, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Väestöliitto ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Lapsi- ja perhetoimijat yhtyvät Sateenkaariperheet ry:n näkemykseen siitä, että vanhemmuuden ... Lue lisää
Uutiset
Hallituksen esitys vanhemmuuslaiksi ei parantaisi sateenkaariperheiden lasten asemaa millään tavalla
Oikeusministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle esityksen vanhemmuuslaista. Esitys on pettymys ja vahvistaa huolta hallituksen sitoutumisesta sateenkaari-ihmisten oikeuksien vahvistamiseen. Sateenkaariperheet ry:n ministeriölle antaman lausunnon mukaan esitetyllä sääntelyllä ei olisi mitään yhdenvertaisuusvaikutuksia sateenkaariperheiden lasten asemaan. Yhdistys vaatii, ... Lue lisää
Etsimme uusia työntekijöitä iloiseen joukkoomme parantamaan maailmaa
Kevään 2021 aikana rekrytoimme kolme uutta työntekijää: Viestinnän asiantuntija vastaamaan koko yhdistyksen viestinnästä Vertaistoiminnan koordinaattorin sijainen kolmeksi vuodeksi (hakuaika päättynyt!) Projektipäällikkö vetämään kumppanuusvanhemmuushankkeemme Tarjoamme mielenkiintoisia ja monipuolisia työtehtäviä, joissa on mahdollisuus kehittää omaa osaamistaan. ... Lue lisää
Kumppanuusvanhemmuushankkeelle esitetään rahoitusta
Kumppanuusvanhemmaksi – kun lapsi syntyy kahden kodin lapseksi 2021-2024 Sateenkaariperheet ry:n suunnittelemalle kumppanuusvanhemmushankkeelle esitetään rahoitusta veikkausvoittovaroista. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA (ent. Ray) esittää hankkeelle 500 000 euron rahoitusta kolmen vuoden hankekaudelle. STM vahvistaa STEAn esityksen huhtikuussa. ... Lue lisää
YK:n lapsen oikeuksien komitean päätös – Suomi loukkasi turvapaikkaa hakeneen sateenkaariperheen lapsen oikeuksia
Venäläinen sateenkaariperhe haki Suomesta turvapaikkaa lapsen hyvinvoinnin vaarannuttua kotimaassaan. Suomi ei myöntänyt lapselle turvapaikkaa ja käännytti perheen takaisin Venäjälle vuonna 2017. Sateenkaariperheet ry auttoi perhettä kantelemaan päätöksestä YK:n lapsen oikeuksien komitealle. Komitea antoi 4.2.2021 langettavan päätöksen, jonka mukaan Suomi ei ole tehnyt päätöstä ... Lue lisää
Pohdittavaa sijaissynnytystä harkitseville
Olemme julkaisseet uuden materiaalin sijaissynnytystä harkitsevien pohdinnan tueksi yhdessä yhteistyökumppanimme Lapsettomien yhdistys Simpukan kanssa. Materiaali on tarkoitettu ajatusten herättäjäksi eikä sitä voi ajatella kattavana ja riittävänä ohjeistuksena. Jokainen tapaus on erilainen ja yksilöllinen, eikä varmuutta asioiden sujumisesta tietyllä tavalla voida luvata. ... Lue lisää
Sateenkaariperheet ry mukana vaatimassa translain pikaista uudistamista
Translain uudistusta kiirehdittävä, alaikäisten oikeuksia ei voi jättää huomioimatta Hallituksen tavoitteena on uudistaa niin kutsuttu translaki. Uudistus on erittäin tärkeä ja sitä on odotettu vuosia. Uudistus parantaisi transihmisten itsemääräämisoikeutta, kehollista koskemattomuutta ja hyvinvointia sekä vapauttaisi terveydenhuollon resursseja. Me allekirjoittaneet ... Lue lisää
Päivittyvä uutinen: Sateenkaariperheiden lapsettomuushoidot julkisilla klinikoilla
Päivitetty viimeksi 9.9.2020: Sairaanhoitopiirit ovat aloittaneet tai aloittamassa lahjasoluhoidot tarkoituksenaan palvella myös naispareja ja itsellisiä naisia. Hoidot on tarkoitus aloittaa kaikissa viidessä lapsettomuushoitoja tarjoavassa yliopistosairaalassa sitä mukaan, kun kunkin sairaanhoitopiirin luvat ja järjestelmät mahdollistavat hoitojen aloittamisen. Tässä ... Lue lisää
Ohjelmaa Helsinki Pride 2020 -viikolla
Tätä sivua päivitetään sitä mukaan, kun tapahtumien tiedot varmistuvat. Viimeksi päivitetty 7.9.2020 Sateenkaariperheet ry, Perhesuhdekeskus ja Väriä perhehoitoon -hanke järjestävät yhteistyökumppaneiden kanssa runsaasti ohjelmaa päivittäin koko Helsinki Pride -viikon ajan! Löydät tapahtumat kootusti alta. Listalta löytyy myös muuta lapsille suunnattua ohjelmaa. Kaikki ... Lue lisää
Eurooppalaiset sateenkaarijärjestöt: vanhemmuuslaki mahdollisuus Suomelle toimia suunnannäyttäjänä Euroopassa
Eurooppalaisten sateenkaarijärjestöjen kattojärjestöt lähettivät 5.5.2020 Suomen hallitukselle kirjeen, jossa rohkaisivat Suomea toimimaan suunnannäyttäjänä säätämällä ensimmäisenä Euroopan valtiona vanhemmuuslain tavalla, joka mahdollistaisi useamman kuin kahden oikeudellisen vanhemman vahvistamisen ja vanhemmuuden rekisteröinnin ’vanhempana’ ilman turhaa ... Lue lisää
Ensimmäiset adoptiot vahvistettu samaa sukupuolta olevien perheisiin – merkittävä askel erityisesti miesparien mahdollisuuksissa perustaa lapsiperhe
Ensimmäiset adoptiot samaa sukupuolta olevien parien perheisiin on nyt vahvistettu tuomioistuimissa. Avioliittolain uudistus, joka mahdollisti avioliiton ja samalla perheen ulkoisen adoption samaa sukupuolta oleville pareille, astui voimaan kolme vuotta sitten 1.3.2017. Tähän mennessä adoptioita on vahvistettu ainakin kaksi. Molemmat tiedossa olevat toteutuneet adoptiot ... Lue lisää
Osa vanhemmista ei pääse lainkaan näkemään lastaan synnytyssairaalassa korona-aikana
Viime päivät on käyty laajaa julkista keskustelua synnytyssairaaloiden uudesta epidemiaan liittyvästä rajoituksesta, jonka mukaisesti lapsivuodeosastolle pääsevät toistaiseksi vain synnyttäjät. Synnytykseen saa kuitenkin jokainen synnyttäjä ottaa mukaan yhden tukihenkilön. Joissain perheissä lapsella on kuitenkin jo syntymästään lähtien useampia kuin kaksi vanhempaa. Näin ... Lue lisää
Nelosella alkaa Lapsi tuntemattoman kanssa – Sateenkaariperheet ry on kumppanuusvanhemmuuden asiantuntija
Nelosella alkaa ma 16.3. klo 20 uusi tv-sarja, joka käsittelee kumppanuusvanhemmuutta. Tällä tarkoitetaan perheitä, joissa jaetaan lapsen vanhemmuutta suunnitelmallisesti kahdessa kodissa lapsen syntymästä alkaen. Näissä perheissä lapsella voi olla kaksi tai useampi vanhempaa. Sateenkaariperheet ry on kumppanuusvanhemmuuden asiantuntija Suomessa yli 20 vuoden kokemuksella. ... Lue lisää
Sukupuolivähemmistöihin kuuluvien perheellistymismahdollisuuksia edistettävä
Sateenkaariperheet ry lausui 8.11.2019 sosiaali- ja terveysministeriölle translainsäädäntöön liittyvistä lapsiperhekysymyksistä. Alla on esitelty perheellistymismahdollisuuksien parantamiseen liittyviä ehdotuksiamme. Lausunnossa myös näkemyksemme siitä, miten vanhemmuusmerkintöjä pitäisi tehdä väestötietojärjestelmään. Lue lausuntomme kokonaisuudessaan täällä ... Lue lisää
Lapsenhuoltolaki antaa uusia mahdollisuuksia ennen kaikkea apilaperheille
Tsekkaa uuden lain mahdollisuuksia avaava esimerkkitarina alta! Lapsen huoltolain uudistus tulee voimaan 1.12.2019. Nyt on mahdollista sopia oheishuoltajuudesta tosiasialliselle (sosiaaliselle) vanhemmalle ilman tarvetta hakea huoltajuutta tuomioistuimelta. Samoin voidaan sopia tiedonsaantioikeudesta, huoltajien tehtävänjaosta ja lapsen asumisesta, vaikka oheishuoltajansa ... Lue lisää