Suomeksi PÅ svenska In English Tilaa uutiskirje

Perheleirit

Sateenkaareville perheille järjestetään vuosittain vähintään kaksi perheleiriä, talvella ja kesällä. Ajoittain perheleirejä järjestetään myös muina ajankohtina, kuten syyskuussa 2013 Ruskaleiri Inarissa.

Perheleireillä on täysihoito ja pääsääntöisesti perheen majoitetaan oman perheen kesken. Joissakin leiripaikoissa on myös mahdollisuus telttayöpymiseen. Leiripaikkoja ja niiden sijainteja vaihdellaan vuosittain. Tällä tavoin pyritään varmistamaan perheille mahdollisimman tasavertainen asema leirimatkojen pituuden suhteen. Näin leiri ei ole aina samoille perheille kaukana ja samoille kotinurkilla. Osalle perheistä pitkä matka voi nousta leirille tulon esteeksi. Ja onhan sitä mukava nähdä erilaisia leiripaikkoja. Hyviksi koettuihin leiripaikkoihin palataan aikanaan.

Leireillä on aina koko perheelle suunniteltua ohjelmaa, mutta suurimmalla osalla leireistä myös ohjelmaa pelkästään aikuisille ja lapsille omien ikätoverien kanssa. Suurimmasta osasta aikuisten ohjelmaa vastaa ammattiohjaaja ja sillä aikaa lapsia ohjaavat vapaaehtoiset lastenohjaajat. Lastenohjaajista monet ovat perheiden lähipiiristä (isovanhempia, muita sukulaisia, ystäviä, kummeja...), paikallisten setojen nuorten ryhmistä tai sosiaali-ja terveysalan opiskelijoita/ammattilaisia.

Kesäleirillä on yleensä koululaisten leiri perheleirin sisällä. Tällöin koululaisille on enemmän omaa ohjelmaa kuin muilla ikäryhmillä. Koululaisten toiveita ohjelman suhteen pyritään ottamaan erityisen tarkkaan huomioon. Useimmilla leireillä lastenvahdit vahtivat nukkuvia lapsia muutaman tunnin illalla, jolloin vanhemmille on ohjattua toimintaa tai mahdollisuus saunoa tai viettää muuten vapaailtaa.

Leirien aikuisohjelmassa on yleensä jokin teema, joka koskettaa kaikkia leiriläisiä perhemuodosta riippumatta. Monella leirillä on myös pienemmille ryhmille suunnattuja tuokioita, kuten apilaperheelliset, sosaaliset vanhemmat, eronneet, itselliset vanhemmat, uusperheelliset ja sukupuoleltaan moninaiset vanhemmat. Leirillä kaikki ohjelma on vapaaehtoista, eli jokainen leiriläinen päättää itse mihin osallistuu. Leirin tärkeimmäksi anniksi koetaan usein uusiin ihmisiin tutustuminen, leirituttujen tapaaminen, tunne kuulumisesta ryhmään, vertaistuen saaminen, lasten leiririemu ja leppoisa aika perheiden kesken. Moni kokee tärkeäski myös aikuisten ikiomat hetket ja sen että lapset näkevät konkreettisesti ison joukon monimuotoisia perheitä. Monelle leiri on ainoa hetki vuodesta, jolloin voi olla aivan rauhassa eikä kukaan tule millään tavoin kyseenalaistamaan tai ihmettelemään omaa perhettä tai parisuhdetta. Leireillä voi myös kokeilla ja kokea uusia asioita tai vain nauttia luonnon keskellä olemisesta ja valmiista pöydän antimista.

Koko perheen ohjelma sisältää usein jonkinlaisia kädentöitä, musiikkituokioita, erilaisia yhteisleikkejä, uimista, aikuisten ja lasten välisiä joukkuepelejä, ja lisäksi voi olla seikkailuratoja, leirisuunnistusta, leiriolympialaiset, aarten metsästystä, luontopolkuja, retkiä, ympäristätaidetta jne. Leiriläisiltä kerätään aina leirin jälkeen palautetta, jota käytetään hyväksi seuraavia leirejä suunnitellessa. Leiriläisten on mahdollisuus vaikuttaa leirin sisältöön etukäteen.

Leirin orgnisoi ja toteuttaa kokonaisuudessaan vapaaehtoisista leiriläisistä koottu leiritiimi yhdessä järjestösihteerin kanssa. Tiimiin kuuluu leirin koosta riippuen 3-6 jäsentä.

Osaan leiripaikoista ovat koirat tervetulleita, mutta osaan ei. Jos leirillä on koiria, järjestetään allergiset majoittumaan mahdollisimman kauaksi niistä.

Katso tiedot yksittäisistä leireistä kesä- ja talvileirit -alasivuilta, jotka löydät ylävalikon kautta.





















 


Toimintaa
Tietoa
Ammattilaisille
Yhdistys
Yhteys



Sateenkaariperheet ry, Yrjönkatu 1 A 21, 00100 Helsinki, info@sateenkaariperheet.fi




Toteutus: Mediatoimisto Crazy Mama